Tuesday, September 13, 2016

Tutkija Eskelisen pamfletti | Literary History

"Valkoisen kirjallisuusmaailman
systemaattisesesti harjoittaman
Untolan mustamaalauksen alku-
tahdit ovat peräisin Juhani
Aholta" (s. 233).


Markku Eskelinen
Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia
Siltala 2016, 599 s.

Robbe-Grillet on erittäin taitava mahdottomien ja yhteismitattomien labyrinttien rakentelija, mutta Hyry vain häkkinsä rajoja hitaasti hahmottava haahuilija, melankoliaa poteva lestadiolainen marsu, josta sukeutuu bonsaimodernismin vaatimukset tahattomasti täyttävä Mr. Chance.”

Kirjailija Tommi Melendrin blogin lainaus on hyvä esimerkki kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen tyylistä ja metodista. Otetaan jokin mittakeppi (Robbe-Grillet), jota verrataan Hyryyn, Jaloseen, Salamaan, Saarikoskeen, Seppälään tai johonkin Tervoon, ja päädytään vielä ikävempiin kärjistyksiin kuin millä kotimaisia kalikkaprosaistejamme on ostettu, palkittu ja ylistetty.

Mutta mihinkäpä koira karvoistaan pääsisi, vaikka väittäisi hoitavansa nyt kirjailijoiden sijasta vain tutkijoiden ja kustantajien sikailuja.

Raukoilla rajoilla yrittää olla analyyttisempi kuin Sianhoito-opas (1987), mutta yksisilmäistyy loppuaan kohti. Tai sitten oman tietämättömyyteni takia alkupuolen papisto- ja uskontoväitteiden yleistykset on helpompi nieleksiä ja iloita vain siitä, että Eskelinen näyttää lukeneen 1800-luvun kirjoja.

Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan sen enemmän näkökulma ‒ neulansilmäkamera, jolla Eskelinen näkee tarkasti pienelle alalle, mutta samalla horisontti sumenee kirkastumatta ‒ näyttää supistuvan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran ympärille, kavereihin, joihin ei näytä kuuluvan esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjailijoita. Tai ehkä ne eivät sitten kirjoita suomenkielistä proosakirjallisuutta?

MKS:n kollektiiviaan Eskelinen kiittää avusta samaan tapaan kuin K.A. Gottlundin Otavan (18281832) alusta löytyy tarkka listaus ennakkotilaajasta. Ja jotain samaa näen näissä autistisissa neroissamme.

Ei tullut professoria Gottlundista, ja onko FT Eskelinen saanut töitä Suomesta tai ulkomailta, ei ainakaan jälkisanojen mukaan rahoitusta suurtyölleen. Onneksi on löytynyt kustantaja Siltala ja MKS:n piiri tueksi, tosin nimeksi pitäisi ilmeisesti näillä raukoilla rajoilla muuttaa Mahdottoman Kirjallisuuden Seura.

Aikamme kollektiivitutkijan Eskelisen 1800-luvun suvereeniin lukutaitoon liittyvää todellisuuden hallintaa (siis anakronismia, nettiajan kaikkeen hyvään luottavasta uskonnottomuudesta käsin luotua käsitystä, joka lyödään sysisuomalaisten körttien niskaan) osoittaa se, miten hän väittää Gottlundin savoa vääräksi ‒  tai virheelliseksi*), haen myöhemmin tähän tarkan muotoilun; pamfletista puuttuu hakemisto, jota sen käyttökelpoisuus olisi vaatinut.

En tiedä, milloin Eskelinen on savoaan opetellut. Tähän asti olen luullut, että savon kielen paras puoli on ollut se, että kukaan ei ole osannut kirjoittaa sitä oikein; litterointikin on tuottanut vaikeuksia. Eikö Gottlundin yritys runsaudessaan ja vääryydessään  eikä vain tietokirjailijana, vaan mm. Bellmanin ensimmäisenä suomentajana  ole nimenomaan mielenkiintoinen esimerkki bonsaimodernismin vastakohdasta? Ehkä ainoita mahdollisuuksia talonpoikaisrunoilijoiden lisäksi tavoittaa kaikuja siitä sysikörttien savosta, jota 1800-luvun alussa saatettiin puhua.

*) "Suurin este teoksesta nauttimiselle on Gottlundin kieli, joka on kauniisti sanottuna virheellistä savoa, jota on omaperäisesti kehitelty norjalaisten metsäsuomalaisten puhuman suomen suuntaan." (s. 80). Norjalaisten? po. Ruotsin metsäsuomalaisten tai Ruotsissa ja Norjassa asuneet savolaiset.

Thursday, September 8, 2016

Haapala valottaa Tähtisen suomennoksia | A poem II

Kehitys.
Runoilija ja tutkija Vesa Haapalan Runo puhuu meille -projektiin kirjoittaman arvostelun mukaan Tero Tähtisen kiinalaisen runouden käännöksissä, joista puhuttiin tässä blogissa aiemmin täällä, olisi ollut yhä jonkin verran karsimisen varaa:
"Karsinta olisi tuonut käännökset vielä lähemmäs alkutekstien niukkuutta ja monihahmotteisuutta. Esimerkiksi ehdotin seuraaviin Wang Wein runoihin vaihtoehtoa (ylempänä Tähtisen käännös):
Kiinitys

Laulu Weichengistä



Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,
pajut hehkuvat vihreinä majatalon oven pielessä.
Juokaamme yhdessä vielä yksi kupillinen viiniä,
sillä Yang-solan länsipuolella et tapaa vanhoja ystäviä.
(TT)

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,
pajut hehkuvat vihreinä majatalon ovella.
Juokaamme yhdessä vielä kupillinen viiniä,
sillä Yang-solasta länteen et tapaa vanhoja ystäviä.
(VH)
Odotus.

Jäähyväiset

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi;
kysyn, minne olet matkalla.
Vastaat, ettet löytänyt elämässä sitä mitä etsit,
ja nyt palaat kotiin eteläisten vuorten luokse.
Lähdet matkaan, enkä utele enempää –
valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.
(TT)

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi,
kysyn, minne olet matkalla.
Vastaat, ettet löytänyt elämässä mitä etsit,
nyt palaat kotiin eteläisille vuorille.
Lähdet matkaan, en utele enempää –
valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.
(VH)"
Puhdistus. (Kuvat: JK Ihalaisen kirjapaino, Siuro 2016).

Thursday, August 18, 2016

Se mikä jäi julkaisematta | Testament of The Runner

Esikoiskokoelmaan suunniteltu takakansi:
kuva ja sanat, joita ei julkaistu.
Esikoiskokoelma
Juoksijan Testamenttiin
(1985) suunniteltu kansi.

Esikoisen toinen
kansisuunnitelma,
joka muistuttaa
Robert Frankinkuvasta "Road".

Tuesday, May 17, 2016

"Kultainen legenda" | A Newspaperpoem (41)

Kustantaja JK Ihalainen painaa painopeltiä.
Se mikä jäi sanomatta -kokoelman
kustantaja JK Ihalainen ja kustannus-
toimittaja Karri Kokko.
Siuronkosken Paino.
Palladiumin painokone painaa
Siuronkosken voimalla.
Kokoelman kannet mietittiin
ja viimeisteltiin painossa.
Arkkitehti ja maalari kirjoitti runoja, käänsi kirjoja, harrasti sosialismia ja seinäverhoja, valmisti huonekaluja, painoi tapetteja puuvillaa ja liinaa. Kaikkien alojen taideteollisuudesta ei ollut pitkä matka monistamiseen. Painotöihin hän heittäytyi 55 vuoden iässä ja tällä alalla hän seitsemänä viime vuotenaan ehti tehdä pysyvän jäljen. Hän otti esikuvansa 1400-luvulta erityisesti kiintyen antikvaan. Klassilliset kirjaimet edessään hän piirsi uusia tyyppejä patriiseiksi, joita tutkittiin perusteellisesti toveriseurassa. Lopullisen muodon leikkasi teräkseen ammattimies Edward Prince. Kun kaikki oli selvää, mikä tapahtui täsmälleen vuoden kuluttua työn aloittamisesta, lyötiin matriisit ja valettiin kirjakkeet. Niille annettiin nimi Kultainen kirjake. Golden Typellä painatus tapahtui siten kuin se oli tehty inkunaabelien aikaan siis käsin. Kirjapainon tarpeisiin toimitti eräs tehdas erinomaista käsintehtyä paperia ja saksalainen yritys valmisti mustetta juuri samalla tavoin ja samoista puhtaista aineksista kuin vanhoina aikoina. Niitä tavoitellessaan hän unohti jonkun kerran kirjan alkuperäisen tarkoituksen. Liikanaisesta yrityksestä huolimatta hänen suureksi ansiokseen jäi eläviä opetuksia painotaidon perusteista: kirjakkeen kauneus, ladelman eheys, kuvan ja sanan sopusuhta, värin ja painatuksen moitteettomuus sekä bibliofiilipainoksissa ensiluokkainen paperi, joka viime vuosina oli saanut ansaitsemansa kohtelun lähinnä taidegrafiikassa ja muutaman runoteoksen sivuilla. ("Kultainen legenda", Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 54)

Monday, May 16, 2016

Friday, May 13, 2016

Wednesday, April 27, 2016

Loistavaa savolaista palloilutaidetta | KSML Oyj

Jos Yleisradio ei tule apuun, Keski-Suomen Media kuristaa savolaisen kulttuurin hengiltä. Onneksi urheilusivujen tulevaisuus ei näytä yhtä ahdistavalta, vaikka Yle ei tulisi KSML Oyj:n avuksi.

Sillä mitäpä olisi maakuntalehden etusivu ilman jokapäiväistä KalPaa tai KuPSia, pelaavathan ostopelaajat Savon Sanomat -areenalla.

Edellinen päätoimittaja Jari Tourunen ei kirjoittanut kulttuurista ja nykyinen ilmeisesti vielä harvemmin. Uuteen tabloidiin mahtuu kulttuurijuttuja puolta vähemmän kuin vaikkapa neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin kulttuurissa oli kolme toimittajaa, nyt kaksi. Lisäksi kulttuurista kirjoittivat aktiivisesti parhaat kolumnistit Aimo Siltari ja Jouko Tyyri.

Kun tein viimeisen vuoroni toimitussihteerinä vuonna 2000, nykyinen päätoimittaja Seppo Rönkkö työskenteli taloustoimituksessa. Huolimatta yhtiön entisistä, jatkuvista ja tulevaisuuteen tähtäävistä taloudellisista satsauksista loistavan savolaisen palloilutaiteen edistämiseksi, edelleen pitää paikkansa Tyyrin kesän 1979 ennustus:

Suomen jalkapallo ei nouse koskaan maakuntasarjasta.


Kuopion pääkirjasto vetää yksinään väkeä enemmän kuin kaupungin urheilulaitokset yhteensä. Lajissaan se on paljon onnistuneempi luomus kuin Pariisin kuulu Pompidou-keskus. Asiakasmassa ei melua, markkinointi ei jauha eikä lehdistö pauhaa. Valtuusto ei taida edes tietää miten hyvin asukkaita palvellaan. Aivan toisin tiedetään miten loistavaa on savolainen palloilutaide. Mestaruussarjan joukkue kuuluu kaupungin itseyteen Kuopiossa ja Mikkelissä. Jokainen piste on suuri uutinen. Kuopio ja Mikkeli saivat edustuksen myös Suomen kirjastoseuran hallitukseen. Tuloksen vuoksi tehtiin hieman työtäkin, mutta vain ammattiväki luki pienen uutisen seuran vuosikokouksesta. Kirjastolaitos on sentään satojen miljoonien yritys ja tuhansien työpaikka. Miksi asioitten inhimillinen ja uutisarvo ovat kääntäen verrannollisia? Siksi että urheilu tyydyttää aggressiivisia tarpeita. sen alkuperäinen tarkoitus on kehittää heimon sotaista kuntoa, Vastapuoli pitää lyödä, kukistaa, tyrmätä. Pelin henki on yhtä tappava politiikassa. Se tuottaa uutisia, koska puoluetyö ruokkii vihaa ja laumahenkeä. Pelko, ahneus, ennakkoluulo ja verenhimo ovat politiikan raaka-aineita. Voittajaa palvotaan, lyötyä lyödään. Roomalainen realismi tiivistyi kahteen sanaan: voi voitettuja! Myllykirje on tapaus sillä ehdolla, että tunarille annetaan isän kädestä. Ihmisiä yhdistää ilkeys varmemmin kuin lempeä neuvo. Kotini on siinä missä minua ei lyödä. (Savon Sanomat 26.6.1979, 10)